Olen lueskellut viime aikoina eri medioista Helsingin pyöräilykulttuurista. Kaahailevista pyöräilijöistä ja kiilaavista busseista.
Eilen oli hyvä tilaisuus kokeilla maalaisena ja turistina Helsingin pyöräilykulttuuria, kun poika piti kuskata kaupunkiin pääsykokeisiin ja minulle jäisi siinä aikaa polkea kyläpahasen teitä reilut neljä tuntia.
Neljässä tunnissa ei koko todellisuus aukene, koska reittini kulkivat lähinnä siellä missä esimerkiksi turistit saattaisivat polkea, jos sattuvat fillarin vuokraamaan reissullaan. Työmatkapyöräilijöillä on omat reittinsä ja omat pitempijaksoiset kokemuksensa.
Siis maalaistollo satulaan ja kauhujen kaupunkiin. Stadionin kupeesta suuntasin klo 9.20 kohti kuuluisaa baanaa. Yllätyin jo oopperatalon kulmilla, kuinka järjestelmällisesti pyöräilijät ajoivat. Kädellä näytettiin suuntamerkki, jos pyöräilijä oli kääntymässä ja vauhti oli leppoisa. Sulauduin joukkoon hyvin, Siuntiossa ohi menevä pyöräilijä saattaa sanoa huomenta tai moro. Täällä se olisi varmaan mielenvikaisuuden merkki, joten pysyn yhtä hiljaisena kuin jonossa ajavat kanssapyöräilijät.
Baana, hieno, kylmä ja oikea tuulitunneli. Neitsyt matka, olin päivän 978 pyöräilijä baanalla, aika hyvin aamulla noin puoli kymmenen. Mittarin luona seisoi kaksikko iso vessapaperipaketti kädessään, hetken mietin, että aikoivatko palkita päivän tuhannen pyöräilijän...tuskin sentään.
Telakkakadulla poljettiin pätkä hiekkatietä ja Eiranrannan kohdalla olin kadottanut pyöräkaistan. Pahus. Siirryin aivan rannassa olevalle väylälle, mutta vähän kypärä luimussa poljin hiljakseen, kun en oikein tiennyt oliko se jalkakäytävä vai saisiko siinä poljeskella fillarilla. Päätin hurauttaa maastopyöräni Ursinin kalliolle. Kalliolta huomasin muiden pyöräilijöiden sotkevat menopeleillään Merisatamanrannan tien toisella puolella, sinne siis kadun varteen pysäköityjen autojen välistä.
Ihmettelen samalla, kuin paljon paikallisilla pyöräilijöillä on vaatetusta päällä. Monella näkyy olevan kypärän alla myssy ja joku on peittänyt kasvonsa huivilla. Itsellä alkaa tulla kuuma ja kaarran avonaisen puiston toisessa päässä Kaivopuiston rantaan. Olisi sillä joku pitkä nimikin, mutta olkoon.
Siljan laiva oli saapunut juuri satamaan. Autoja parveilee paljon ja liikenneympyrän työmaa katkaisee pyöräkaistan. Musta keltainen liikennemerkki ohjaa pyöräilijän ylittämään tien vasemmalle puolelle. Siellä pyörätiellä jonottaa kolme taksia. Ihmettelen, että miten pääsen jatkamaan kohti Kauppatoria. Yritän kääntyä ensimmäisen suojatien kohdalta kohti toria, mutta uusi taksi haluaa pyörätielle jonottamaan, joudun kääntämään etupyörän toisen suuntaan vältääkseni mersun nokkakoristeen. Pyh, ajan sitten Vuorimiehenkatua ja Kasarmikatua torille. Siellä ei pyörille ole omaa väylää, vaan matkataan sulavasti muun liikenteen seassa. Autot ajelevat kiltisti.
Kauppatorin kulmilla saa varoa pipopäisiä turisteja, jotka kävelevät ajatuksissaan ja ihastuksissaan. Heistäkin selvitään. Sieltä kaarran kohti Katajannokkaa, jossa jakeluautot kiiruhtavat kohti Vikingin saapunutta lauttaa. Jakeluauton kuski huiskaa kädellään, että mene sinä ensin. Kiitän kädellä ja mietin, että saako kaupungissa kiittää vai onko se vain meidän maalaisten juttu?
Pysähdyn Katajanokan kärjessä ja kohtaan ensimmäisen puhuvan paikallisen " Paljon tollanen fillari maksaa?" Kysyy väsyneen näköinen miekkonen oluttölkki kädessä. Vastaan, että fillari maksoi reilun tonnin muutama vuosi sitten. "Aika dorka hinta" miekkonen tuumaa ja tiemme eroavat.
Ajelen Laivastopuiston rantatietä ja leikkipaikan naisten ilmeestä päätellen en saisi niin tehdä. Yritän ajella oikein hiljaa kypärä taas luimussa. En yhtään tiedä saisinko ajaa vai en. Onneksi pian tulee taas kylttejä, jotka ainakin antavat luvan huristella.
Tervasaareen, täällä en ole koskaan aiemmin käynnyt. Hassu pieni saari, jossa kaupungin miehet kävelevät kolme rinnakkain ja puhaltavat isoilla puhaltimilla roskia edestään pois. Vessa ja ilmainen pisuaari, sillä onkin jo käyttöä. Luulin niitä kaikkia maksullisiksi, hyvä näin.
Tervasaaresta lähtiessä puhelin pirahtaa. Puoluekonttorilta soitellaan, että Eurovaalijulisteet saisi hakea Hakaniemestä. Kysyn, että onko paketti iso ja kerron tulevani pian paikalle.
Puolueen piiritoimiston väki on vähän hämmentyneen näköinen, kun hurautan paikalle pyörälle tuossa tuokiossa ja saan Siuntioon kuuluvat vaalijulisteet.
Sitten pitääkin polkea auton luokse kuskaamaan julisteputkilot pois. Linnunlaulussa on järkyttävän kokoinen ylämäki. En pääse sitä ylös yhdellä kädelä ajellessa, kun toisessa kainalossa on juliste putkilot.
Kuitenkin tuota pikaa putkilot ovat auton kyydissä ja matka pyörällä saa jatkua.
Kohti Velodromia, Hieno pyöräväylä lähtee kohti Pasilaa ja päätän hurauttaa sieltä Mäkelänkadulle. Päädyn Ratamestarinkadulle ja jälleen olen epätietoinen, että saako leveällä käytävällä ajaa fillarilla vai pitäisikö ajella ajoradalla. Lopulta löydän Mäkelänkadun varteen ja pyöräväylälle. Velodromi nököttää yksinäisen ja nuhjaantuneen näköisenä paikallaan. Sitä katsellessa aistii erittäin vahvan Olympialaisten hengen ja voi kuvitella ihmisten jonottaneen pienille lippuluukuille. Nyt se seisoo tyhjänä.
Päätän lähteä polkemaan Länsi-Pasilan puolelle. Seuraan muutamaa edellä menevää pyöräilijää ja onnistun löytämään heidän perässään reitin radan alitse. Televisiotaloilta keskustaa kohti huristellessa mäessä tulee vastaan MTV3 kymmenen uutisten loppukeventäjä. Hän polkee ylös ja minä suhautan alas.
Näen hyvissä ajoin kolmion takana seisovan bussin ja juuri, kun olen ylittämässä risteystä bussi ajaa pyörätien jatkeen päälle ja jää suojatielle seisomaan. Kuski irvistää minulle pahanilkisesti, kierrän bussin takaa ja jatkan matkaa. Meilläpäin noita sanotaan vähä-älyisiksi kusipäiksi, en tiedä paikallista nimitystä tuollaisille kuskeille.
Hetken kuluttua sama bussi posottaa ajotietä ohi, perässä lukee isolla HSL.
Kaartelen kohti Töölöä ja jään ihmettelemään Urheilukadun varteen viereisellä kentällä pallottelevia nauravia HJK:n pelaajia. Valmentajaa ei näy ja kentän reunalla käyskentelee mies ison kameran kanssa. Jokohan Sixten sai kenkää, huomaan miettiväni. Illalla kotona kuulen niin tapahtuneen.
Back to Baana, Olen 1279 pyöräilijä tai jotain sinne päin. Kaarran baanalta Runebergin kadulle. Pyöräkaista loppuu äkkiä ja siirryn ajoradalle kuulen, että bussi ajaa perässäni ja pysyy siellä. Hyvä niin.
Kipaisen tervehtimään vanhaa koulukaveria Sami Rinne Shoppiin ja Sami oli puodissan paikalla. Leppoisat turinat ja takaisin pyörän päälle. Kohti Hietaniemen rantaa. Taas paikkoja, etten tiedä ajaako vai kävellä. Nuori neito, huutaa pustossa "hei, sun puhelin tippu" ja tajuan , että se huuto oli minulle. Perskules, olipa reilu neito ja kauniskin vielä, kiitän ja olen entistä iloisempi taas.
Hietsu näyttää surulliselta, enkä pysty käsittämään miten tavallisena tiistai päivänä koko ranta-alue on täynnä roskaa. Ihmisiä ei näy mutta roskaa riittää. Yön juhlijoiden jälkiä?
Huomaan pyöräilijän kartavan kohti Ouritin niemeä, se tarkoittaa, että sieltä varmaan pääsee fillaroimalla läpi ja olen oikeassa. Usein kannattaa seurata ohi kiitäviä kanssa pyöräilijöitä, niin löytää itsellee uusia reittejä.
Saavun Ruoholahteen, jossa autoilija onnistuu tukkimaan risteyksessä pyöräkaistan ja suojatien. Mies on häpeissään, eikä pääse mihinkään. Valot näyttävät punaista ja takana seuraava auto on lähes kiinni puskurissa. Miehen kasvot muuttuvat tumman punaiseksi ja hätääntyneeksi. Häpeää varmaan lisää, että auton katolla on kaksi kallista maastopyörää telineessä. Naurattaa.
Huristelen uudestaan läpi turistialueen ilman ongelmia, välillä ajokaistoilla ja välillä pyöräkaistoilla, välillä varmaan myös jalkakäytävillä. Katajanokalla tietyömaan kaivinkoneen kuljettaja ojentaa pyöräkaistalla seisovaa työtoveriaan, "Tule nyt helvettiin sieltä pyörätieltä seisomasta" Virolaista vodkaa mainostavassa paidassa seisova työmies, ottaa ripeät askeleet alta pois.
Kruunuhaassa jakeluauto päästää kohteliaasti minut risteyksestä, vaikka hänellä olisi ollut etuajo oikeus. Kiitän taas.
Kaisaniemen rannassa liikennemerkissä lukee "pyörätie päättyy" , joten olen varmaankin joron jäljillä taas., kun ajelen tyhjällä käytävällä ajoradan vieressä.
Pienellä pelolla hurautan Rautatietorin bussiaseman läpi. Tummaihoinen bussikuski moikkaa ja matka jatkuu leippoisasti. Kiertelen ja kaartelen katuja ristiin ja rastiin hyväntuulisena.
Helsinki on mukava paikka pyöräillä ihan turistina ja maalaistollona. Maalaistollo kadottaa aika-ajoin pyöräkaistat ja ajelee varmaan siellä missä ei saisi. Autotoilijat ottivat yllättävän hyvin huomioon ja vain muutama kummallisuus sattui matkalla. Taksit Olympiaterminaalin kupeessa pyörätiellä ja bussi Länsi-Pasilassa. Kevät on tuonnut ihmisten kasvoille hymyn ja maalaistollo selvisi ehjin nahoin kotiin maaseudun rauhaan.
Noin neljän tunnin pyöräilyrupeama Helsingissä oli hyvä ja avartava kokemus. Väylät ovat hyviä, niitä on paljon ja pyöräilijät niissä erittäin toisiaan huomioivia. Yhtään kaahaavaa pyöräilijää en nähnyt.
Toki vielä näyttää olevan paljon työtä edessä, että pyöräväylät eivät loppusi, kuin seinään. Tuo ei ehkä paikallisille aiheuta murheita, mutta turistille kyllä.
Paljon on hyvää tapahtunut, sillä edellisen kerran kaaretelin vastaavia reittejä vuonna 2006.
Eilen oli hyvä tilaisuus kokeilla maalaisena ja turistina Helsingin pyöräilykulttuuria, kun poika piti kuskata kaupunkiin pääsykokeisiin ja minulle jäisi siinä aikaa polkea kyläpahasen teitä reilut neljä tuntia.
Neljässä tunnissa ei koko todellisuus aukene, koska reittini kulkivat lähinnä siellä missä esimerkiksi turistit saattaisivat polkea, jos sattuvat fillarin vuokraamaan reissullaan. Työmatkapyöräilijöillä on omat reittinsä ja omat pitempijaksoiset kokemuksensa.
Siis maalaistollo satulaan ja kauhujen kaupunkiin. Stadionin kupeesta suuntasin klo 9.20 kohti kuuluisaa baanaa. Yllätyin jo oopperatalon kulmilla, kuinka järjestelmällisesti pyöräilijät ajoivat. Kädellä näytettiin suuntamerkki, jos pyöräilijä oli kääntymässä ja vauhti oli leppoisa. Sulauduin joukkoon hyvin, Siuntiossa ohi menevä pyöräilijä saattaa sanoa huomenta tai moro. Täällä se olisi varmaan mielenvikaisuuden merkki, joten pysyn yhtä hiljaisena kuin jonossa ajavat kanssapyöräilijät.
Baana, hieno, kylmä ja oikea tuulitunneli. Neitsyt matka, olin päivän 978 pyöräilijä baanalla, aika hyvin aamulla noin puoli kymmenen. Mittarin luona seisoi kaksikko iso vessapaperipaketti kädessään, hetken mietin, että aikoivatko palkita päivän tuhannen pyöräilijän...tuskin sentään.
Telakkakadulla poljettiin pätkä hiekkatietä ja Eiranrannan kohdalla olin kadottanut pyöräkaistan. Pahus. Siirryin aivan rannassa olevalle väylälle, mutta vähän kypärä luimussa poljin hiljakseen, kun en oikein tiennyt oliko se jalkakäytävä vai saisiko siinä poljeskella fillarilla. Päätin hurauttaa maastopyöräni Ursinin kalliolle. Kalliolta huomasin muiden pyöräilijöiden sotkevat menopeleillään Merisatamanrannan tien toisella puolella, sinne siis kadun varteen pysäköityjen autojen välistä.
Ihmettelen samalla, kuin paljon paikallisilla pyöräilijöillä on vaatetusta päällä. Monella näkyy olevan kypärän alla myssy ja joku on peittänyt kasvonsa huivilla. Itsellä alkaa tulla kuuma ja kaarran avonaisen puiston toisessa päässä Kaivopuiston rantaan. Olisi sillä joku pitkä nimikin, mutta olkoon.
Siljan laiva oli saapunut juuri satamaan. Autoja parveilee paljon ja liikenneympyrän työmaa katkaisee pyöräkaistan. Musta keltainen liikennemerkki ohjaa pyöräilijän ylittämään tien vasemmalle puolelle. Siellä pyörätiellä jonottaa kolme taksia. Ihmettelen, että miten pääsen jatkamaan kohti Kauppatoria. Yritän kääntyä ensimmäisen suojatien kohdalta kohti toria, mutta uusi taksi haluaa pyörätielle jonottamaan, joudun kääntämään etupyörän toisen suuntaan vältääkseni mersun nokkakoristeen. Pyh, ajan sitten Vuorimiehenkatua ja Kasarmikatua torille. Siellä ei pyörille ole omaa väylää, vaan matkataan sulavasti muun liikenteen seassa. Autot ajelevat kiltisti.
Kauppatorin kulmilla saa varoa pipopäisiä turisteja, jotka kävelevät ajatuksissaan ja ihastuksissaan. Heistäkin selvitään. Sieltä kaarran kohti Katajannokkaa, jossa jakeluautot kiiruhtavat kohti Vikingin saapunutta lauttaa. Jakeluauton kuski huiskaa kädellään, että mene sinä ensin. Kiitän kädellä ja mietin, että saako kaupungissa kiittää vai onko se vain meidän maalaisten juttu?
Pysähdyn Katajanokan kärjessä ja kohtaan ensimmäisen puhuvan paikallisen " Paljon tollanen fillari maksaa?" Kysyy väsyneen näköinen miekkonen oluttölkki kädessä. Vastaan, että fillari maksoi reilun tonnin muutama vuosi sitten. "Aika dorka hinta" miekkonen tuumaa ja tiemme eroavat.
Ajelen Laivastopuiston rantatietä ja leikkipaikan naisten ilmeestä päätellen en saisi niin tehdä. Yritän ajella oikein hiljaa kypärä taas luimussa. En yhtään tiedä saisinko ajaa vai en. Onneksi pian tulee taas kylttejä, jotka ainakin antavat luvan huristella.
Tervasaareen, täällä en ole koskaan aiemmin käynnyt. Hassu pieni saari, jossa kaupungin miehet kävelevät kolme rinnakkain ja puhaltavat isoilla puhaltimilla roskia edestään pois. Vessa ja ilmainen pisuaari, sillä onkin jo käyttöä. Luulin niitä kaikkia maksullisiksi, hyvä näin.
Tervasaaresta lähtiessä puhelin pirahtaa. Puoluekonttorilta soitellaan, että Eurovaalijulisteet saisi hakea Hakaniemestä. Kysyn, että onko paketti iso ja kerron tulevani pian paikalle.
Puolueen piiritoimiston väki on vähän hämmentyneen näköinen, kun hurautan paikalle pyörälle tuossa tuokiossa ja saan Siuntioon kuuluvat vaalijulisteet.Sitten pitääkin polkea auton luokse kuskaamaan julisteputkilot pois. Linnunlaulussa on järkyttävän kokoinen ylämäki. En pääse sitä ylös yhdellä kädelä ajellessa, kun toisessa kainalossa on juliste putkilot.
Kuitenkin tuota pikaa putkilot ovat auton kyydissä ja matka pyörällä saa jatkua.
Kohti Velodromia, Hieno pyöräväylä lähtee kohti Pasilaa ja päätän hurauttaa sieltä Mäkelänkadulle. Päädyn Ratamestarinkadulle ja jälleen olen epätietoinen, että saako leveällä käytävällä ajaa fillarilla vai pitäisikö ajella ajoradalla. Lopulta löydän Mäkelänkadun varteen ja pyöräväylälle. Velodromi nököttää yksinäisen ja nuhjaantuneen näköisenä paikallaan. Sitä katsellessa aistii erittäin vahvan Olympialaisten hengen ja voi kuvitella ihmisten jonottaneen pienille lippuluukuille. Nyt se seisoo tyhjänä.
Päätän lähteä polkemaan Länsi-Pasilan puolelle. Seuraan muutamaa edellä menevää pyöräilijää ja onnistun löytämään heidän perässään reitin radan alitse. Televisiotaloilta keskustaa kohti huristellessa mäessä tulee vastaan MTV3 kymmenen uutisten loppukeventäjä. Hän polkee ylös ja minä suhautan alas.
Näen hyvissä ajoin kolmion takana seisovan bussin ja juuri, kun olen ylittämässä risteystä bussi ajaa pyörätien jatkeen päälle ja jää suojatielle seisomaan. Kuski irvistää minulle pahanilkisesti, kierrän bussin takaa ja jatkan matkaa. Meilläpäin noita sanotaan vähä-älyisiksi kusipäiksi, en tiedä paikallista nimitystä tuollaisille kuskeille.
Hetken kuluttua sama bussi posottaa ajotietä ohi, perässä lukee isolla HSL.
Kaartelen kohti Töölöä ja jään ihmettelemään Urheilukadun varteen viereisellä kentällä pallottelevia nauravia HJK:n pelaajia. Valmentajaa ei näy ja kentän reunalla käyskentelee mies ison kameran kanssa. Jokohan Sixten sai kenkää, huomaan miettiväni. Illalla kotona kuulen niin tapahtuneen.
Back to Baana, Olen 1279 pyöräilijä tai jotain sinne päin. Kaarran baanalta Runebergin kadulle. Pyöräkaista loppuu äkkiä ja siirryn ajoradalle kuulen, että bussi ajaa perässäni ja pysyy siellä. Hyvä niin.
Kipaisen tervehtimään vanhaa koulukaveria Sami Rinne Shoppiin ja Sami oli puodissan paikalla. Leppoisat turinat ja takaisin pyörän päälle. Kohti Hietaniemen rantaa. Taas paikkoja, etten tiedä ajaako vai kävellä. Nuori neito, huutaa pustossa "hei, sun puhelin tippu" ja tajuan , että se huuto oli minulle. Perskules, olipa reilu neito ja kauniskin vielä, kiitän ja olen entistä iloisempi taas.Hietsu näyttää surulliselta, enkä pysty käsittämään miten tavallisena tiistai päivänä koko ranta-alue on täynnä roskaa. Ihmisiä ei näy mutta roskaa riittää. Yön juhlijoiden jälkiä?
Huomaan pyöräilijän kartavan kohti Ouritin niemeä, se tarkoittaa, että sieltä varmaan pääsee fillaroimalla läpi ja olen oikeassa. Usein kannattaa seurata ohi kiitäviä kanssa pyöräilijöitä, niin löytää itsellee uusia reittejä.
Saavun Ruoholahteen, jossa autoilija onnistuu tukkimaan risteyksessä pyöräkaistan ja suojatien. Mies on häpeissään, eikä pääse mihinkään. Valot näyttävät punaista ja takana seuraava auto on lähes kiinni puskurissa. Miehen kasvot muuttuvat tumman punaiseksi ja hätääntyneeksi. Häpeää varmaan lisää, että auton katolla on kaksi kallista maastopyörää telineessä. Naurattaa.
Huristelen uudestaan läpi turistialueen ilman ongelmia, välillä ajokaistoilla ja välillä pyöräkaistoilla, välillä varmaan myös jalkakäytävillä. Katajanokalla tietyömaan kaivinkoneen kuljettaja ojentaa pyöräkaistalla seisovaa työtoveriaan, "Tule nyt helvettiin sieltä pyörätieltä seisomasta" Virolaista vodkaa mainostavassa paidassa seisova työmies, ottaa ripeät askeleet alta pois.
Kruunuhaassa jakeluauto päästää kohteliaasti minut risteyksestä, vaikka hänellä olisi ollut etuajo oikeus. Kiitän taas.
Kaisaniemen rannassa liikennemerkissä lukee "pyörätie päättyy" , joten olen varmaankin joron jäljillä taas., kun ajelen tyhjällä käytävällä ajoradan vieressä.
Pienellä pelolla hurautan Rautatietorin bussiaseman läpi. Tummaihoinen bussikuski moikkaa ja matka jatkuu leippoisasti. Kiertelen ja kaartelen katuja ristiin ja rastiin hyväntuulisena.
Helsinki on mukava paikka pyöräillä ihan turistina ja maalaistollona. Maalaistollo kadottaa aika-ajoin pyöräkaistat ja ajelee varmaan siellä missä ei saisi. Autotoilijat ottivat yllättävän hyvin huomioon ja vain muutama kummallisuus sattui matkalla. Taksit Olympiaterminaalin kupeessa pyörätiellä ja bussi Länsi-Pasilassa. Kevät on tuonnut ihmisten kasvoille hymyn ja maalaistollo selvisi ehjin nahoin kotiin maaseudun rauhaan.
Noin neljän tunnin pyöräilyrupeama Helsingissä oli hyvä ja avartava kokemus. Väylät ovat hyviä, niitä on paljon ja pyöräilijät niissä erittäin toisiaan huomioivia. Yhtään kaahaavaa pyöräilijää en nähnyt.
Toki vielä näyttää olevan paljon työtä edessä, että pyöräväylät eivät loppusi, kuin seinään. Tuo ei ehkä paikallisille aiheuta murheita, mutta turistille kyllä.
Paljon on hyvää tapahtunut, sillä edellisen kerran kaaretelin vastaavia reittejä vuonna 2006.
